Me, Myself and I

Sinä ja hän

Hei sinä, turvani, minne menet?
Poistut hetkeksi, mutta katoat päiviksi.
Hetki rauhaa ja tyyntä.
Kohta askeleet, hänen askeleet, ovat oveni takana.
Tiedän jo askelistä, että sinä et ole enää täällä, hän on.
Hänellä on sanottavaa. Tiedän kuitenkin ennen ensimmäistä sanaa, että kiltteys on poissa, sinä olet poissa. Hänellä on sanottavaa.

Harvoin hän kuitenkaan puhuu, hän huutaa. Hän ei keskustele, hän ilmoittaa.
Tein väärin tai en, silti olen syyllinen, laiska, ruma,  kamala, itsekäs. Ja hän kertoo sen minulle. Hän kertoo sen niin useasti, että siitä tulee totta. Myös minun totuuteni, joka lyö minua alas. Vuosienkin päästä.

Hei sinä, turvani, mikset jo palaa?
En jaksa pidellä enää ovea kiinni, käsiäni särkee, suola polttelee poskia. Ääneni on jo käheä, enkä pysty enempää kertoa, että minä yritin. Yritin aina, mutta hänelle se ei riitä. Tiedän kuitenkin, ettet sinä voi nyt tulla. Sinä olet kaukana. Sinä olet karistamassa maailman murheita harteiltasi. Sinä et vain tiennyt hänen laskevan niitä meidän harteille. Meidän pienille harteille, joille koulureppukin oli välillä liian painava.

Hei sinä, turvani, minua pelottaa. Se on tuo haju, ne on nuo silmät, se on tuo ilkeys, olet nyt hän.
Hän ei ole kokonaan paha, mutta tekee tietämättään pahaa. Vai onko tietämättömyyttä toistaa virheet kerta kerran jälkeen. Oikein se ei kuitenkaan ole. Sinäkin sen tiesit, hän ei. Tai ehkä hänkin tiesi, mutta tullakseen itse vahvemmaksi oli hänen tehtävä meistä heikkoja. Kerta kerran jälkeen.

Hei sinä, turvani, miksi menit taas pois? Elämä koettelee, tiedämme sen. Tiedämme, että kestäisit sen, jos antaisit meidän auttaa. Apua et halua. Hän haluaa opettaa. Opettaa, ettei elämä ole kenellekään helppoa. Opettaa, että jokaisella on taakka kannettavana. Tämä on meidän.

Hei sinä, turvani, ehkä kohta jo nähdään. Jos vain jaksan vielä hetken pidellä ovea, niin kohta on jo huominen. Silloin hän lähtee ja sinä palaat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *