Lifestyle

Hyvää miestenpäivää!

Päivän sanat minulle ovat arvostus, kiitollisuus, ylpeys ja mies ja tuleva teksti tulee kaikin puolin liittymään edellä mainittuihin sanoihin, vaikkakin välillä ehkä hieman löyhästi. Kirjoitin kyseisen teksin jo maaliskuussa 2018, mutta tekstin sisältämä punainen lanka on hyvä kaivaa esiin aina näin miestenpäivänä!

”Palaan ensin ajassa noin kaksi vuotta taaksepäin, jolloin kävin ensimmäisen kerran ikinä katsastamassa auton. Tiesin, että joudun tehdä sen yksin, sillä luotettu tukipylvääni oli tienaamassa sinä aikana katsastusrahoja omassa leipätyössään. Toisin kuin CV.ni joskus väitti, niin spontaanina ja joka tilanteeseen sopeutuvana ihmisenä selvitin kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat katsastukseen liittyen läheisiltäni tai ainakin kaikilta, joille kehtasin viestin laittaa. Tankkasin myös kaiken tiedon talteen internetistä, jotta tulisin selviämään katsastuksesta hengissä loppuun asti. Toisin sanoen kirjoitin Googleen, mitä katsastuksessa tulisi tapahtumaan, mitä pitää ottaa huomioon ja tietenkin tärkein; voinhan poistua heti kun olen jättänyt avaimet katsastajan käteen. Vastaukset saatuani ja ”vahvan, itsenäisen naisen”- identiteetin omaksuttuani lähdin köröttelemään kohti katsastuskonttoria. Kaikki sujui loistavasti siihen asti, kunnes katsastus oli suoritettu ja minua lähestyi mies muutaman paperin sekä tutunnäköisten avainten kanssa. Päällimmäisenä tilanteesta muistissa on tunne, jota sen koommin olen traumaksikin nimittänyt. Tilanteesta seuranneet kylmät hikikarpalot ja naaman hentoinen punoitus poistuivat vasta kotona, noin kahden viikon kuluessa. Itsessäni tai omassa käytöksessäni ei ollut kuitenkaan mitään, mikä olisi nämä tunnereaktiot aiheuttanut, mutta auto vain ei täyttänyt ihan tarvittavia tiellä ajamisen kriteerejä katsastajan mielestä. Miehen selittäessä minulle, vielä hieman yksinkertaisemmalla suomenkielellä, mitä kaikkea autossa on vikana alkoi itseäni hieman kauhistuttamaan ajatus siitä, kuinka mahdan kolmen tunnin päästä ajella samaisella autolla töihin ja sieltä pois. Katsastaja kuitenkin lohdutti parhaan mukaan ja kertoi, että ainoa matka minkä minä tulisin sillä autolla ajamaan sinä päivänä olisi tasan kotimatka, minkä myös punainen tarra tuulilasissa oli varmistamassa.

Vikalistaa läpikäydessäni aloin muodostamaan mielessäni omaa listaa, joka sisälsi kaikki ne asiat vikalistalta, joille en itse osaisi tehdä yhtikäs mitään. Mikäli mahdollista, niin mielessäni oleva lista muodostui vielä pitemmäksi kuin katsastusmieheltä saamani lista. Ajokiellon, puuttuvien jarrujen ja rikkonaisten valojen eli piirteiden, joita autossani yhtäkkiä menomatkalla olikin vaikka tullessani en tiennyt niistä vielä mitään, pyöri päässäni lisäksi myös kaikenlaisia muita ajatuksia: Laittaisinko seuraavasta palkasta suoraveloituksena menemään tietyn osan varaosamyymälään, että huoltamolle? Olisiko julkisen liikenteen käyttö pelastukseni? Ja haittaisiko, että voisin käydä töissä vain kahtena päivänä viikossa, sillä työajat ja julkisten ajat eivät kohtaisi luultavasti sen useammin viikon aikana. Kotiin päästyäni ja kerrottuani avopuolisolleni auton saaman tuomion, oli vastaus kutakuinkin; ”Ajokieltoa en odottanu, mutta eihän tässä muuten mitään suurta oo”. Mielessäni jäivät kaikumaan sanat ” eihän tässä muuten mitään suurta oo” ja uskokaa tai älkää, rauhoituin.

Tästä kauniista kokemuksesta pääsenkin hyppäämään aikaan ja tapahtumaan, joka sattui kolme viikkoa sitten. Eli autonkatsastus. Jälleen edessä olisi katsastus, jonne joutuisin itse viemään auton. Tiesin, että tilanne olisi huomattavasti parempi kuin edellisellä kerralla, sillä auto on vaihtunut ja kaikin puolin todennäköisyys olisi suurempi ettei auton tuulilasia tulisi tällä kertaa koristamaan punainen tarra. Ajattelin kuitenkin tämän uudemman menopelin ja minun lyhyttä historiaa yhdessä, joka on kovin monimutkainen. Monet remontit pienen ajan sisällä ja auton hyytyminen moottoritielle eivät luoneet uskoa siihen, että tämä katsastuskerta olisi millään lailla lempeämpi. Olin myös huomannut itsestäni piirteen, että aina kun auto äänellään ja valollaan valittaa jonkun asian olevan vikana, luettelen kaikki mahdolliset kirosanat lyhyen ajan sisään koventuvalla äänenpäinolla ja saattelen ilmaan kysymyksen:” mikä vi**u tätä romua nyt taas vaivaa?!”. Ajattelin kuitenkin, että olen pohjimmiltani optimisti ja eihän salamakaan iske samaan puuhun kahta kertaa. Joten toivon mukaan tuo kauhea punainen tarra ei löisi itseään saman ajajan kahteen eri autoon. Peloista huolimatta katsastus sujui loistavasti ja saamani vikalista oli kaikin puolin lyhyempi kuin edellisellä kerralla. Katsastajakin luultavasti huomasi tämän ilon kasvoillani ojentaessaan vikalistaa käteeni. Saattoi hän toki ihmetellä myös sitä, kun lähtiessäni vilkuilin jatkuvasti taaksepäin etteikö vain katsastusmiehellä olisi vielä jotain lisättävää kyseiseen listaan. Kävellessäni pois minulla oli mielessäni vain yksi kysymys, jonka juuri ja juuri olin pystynyt pitämään sisälläni; ”eikö tullutkaan ajokieltoa?”.

Jotta noissa suurissa sanoissa: arvostus, kiitollisuus, mies ja ylpeys, olisi tässä tarinassa ymmärrettävä merkitys, palataan ajassa vielä lähemmäksi nykyhetkeä, oikeastaan tähän päivään. Katsastuksen jälkitarkastuksen lähestyessä oli tämän päivän pariskunta-aktiviteettina käydä tässä suuressa ihmeiden maassa, joksi avopuolisoni Motonetti.a kutsuu. Yleensä hermoni menevät kahden minuutin jälkeen tultuamme liikkeseen, sillä kaupasta ei makuuni löydy muuta kivaa kuin kassojen lähellä olevat lyhdyt ja makeiset. Tässä kerrassa oli kuitenkin jotain uutta. Asioituamme palvelutiskillä ja saatuamme tarvittavat osat jatkoimme kiertelyä hyllyjen väleissä. Avopuolisoni, kaiken mietintätyön lomassa, kesti hienosti kommenttini siitä, miten ihanan pieniä putkiloita liike sisältää, kuinka jokin osa näyttää leivontatarvikkeelta, miten saata**sti tavaraa mahtuu tällaiseen liikkeeseen ja miten hauskalta kuulostaakaan sana ”poranteräistukka” ja ei, sillä ei ole mitään tekemistä synnytyksen kanssa. Ajan kuluessa, ehkä tunnin elämästäni, huomasin olevani syvissä mietteissä. Katseltuani hetken vielä muita kaupassa olleita ihmisiä, pääosin miehiä, ja luotuani sitten katseen omaan avopuolisooni, tajuntaani iskivät kaikki aiemmin tässä tarinassa mainitsemani sanat. Siinä hetkessä tajusin, kuinka paljon kaikki tuo tieto, jonka hän autoista ja koneista tietää, helpottaa elämäämme, säästää rahaa ja ainakin hermojani. Nyt ketään syrjimättä ja haukkumatta haluan sanoa teille kaikille miehille ison kiitoksen. En tiedä missä äidinmaidossa tai isänkermassa saatte kipinän moottoreihin ja muihin härveleihin ja jaksatte opetella korjaamaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman. En tarkoita, etteikö yhtälailla nainenkin voi tätä kaikkea osata, oppia ja tehdä, mutta jos itseäni tarkastelen, niin minussa ei ole yhtään luuta tai solua, joka olisi kiinnostunut moottoreiden korjaamisesta. Mielestäni miestenpäivä kuuluisi olla yhtä hypetetty päivä, niin kuin naistenpäiväkin on, eikä isänpäivän korvaaminen läheistenpäivänä saa minussa aikaan minkäänlaista vihreää valoa, vaan ennemminkin tarinassani aiemmin mainitseman punaisen tarran. Olemme sen verran pohjoisessa ja kylmässä ilmastossa elävä kansa, että eiköhän me kestettäisi isän-, äitien-, naisten-, ja miestenpäivä ja jos hurjiksi heittäydytään, niin läheistenpäiväkin vielä. Ei tekis ees tiukkaa. Sillä kellä meillä on liikaa läheisiä, joita juhlia?

Minulle ei ole niinkään erillään miesten ja naisten työt tai ajattelen ainakin, että kumpikin voi molempia töitä halutessaan tehdä. Itsellä vain mennyt niin hyvin, että ei ole tarvinnut moottoreita vaihdella ja käsiä liata. Minulla valtakuntana on keittiö ja talon hoito, jonka myös mielelläni teen, enkä odota siitä kummempaa kiitosta. Enkä ajattele, että välttämättä kumppanikaan sitä kiitosta omista töistään odottaa, mutta kyllä sitä kiitosta on välillä hyvä saada ja antaa. Mutta tästä lähtökohdasta ja omasta tilanteestani käsin haluan sanoa olevani kiitollinen. Kaikille teille miehille ja varsinkin omalle miehelleni iso käsi kaikesta mitä teet ja osaat tehdä. Minä ja vikalistan saanut auto oltaisiin aika pulassa ja köyhiä ilman sinua. Joten eiköhän naiset muisteta kiitollisuus ja arvostus myös tällaisista niin sanotuista ”perusjutuista”.”

Omalle rakkaalle hyvää miestenpäivää 🖤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *