Terveen itsekäs Joulukalenteri

11. Luukku

Ole oma motivaatiosi.

Jotta ihminen saa asioita ja tehtäviä tehdyksi, tarvitsee hän tavoitteen, näkemyksen tai motivaation. Ja jos haavena on jotain merkittävää, niin yleensä näitä kaikkia.

Matka idean siemenestä kohti tavoitetammea ei käy helposti ja sitä vaikeampaa tavoitteeseen pääsy on, mitä kauempaa motivaatio tulee. Kuten tupakoinnin lopettaminen tai alkoholistin raitistuminen ovat esimerkkejä, joissa motivaatiota usein tuputetaan ulkoa päin. Läheiset toivovat tilanteen muuttuvan, mutta itse polttaja/tai alkoholisti ei edes välttämättä näe ongelmaa. Tällöin läheisten toive lopettamisesta on usein kaunis, vilpitön ja täynnä hyvää, mutta täysin turha. Vasta silloin, kun tupakoija tai alkoholisti itse tajuaa, että tilanne vaatii muutosta, voi tavoite onnistua. Mikäli motivaatio ei lähde itsestä ja omasta halusta muuttua tai saada aikaan muutosta, ei motivaatiolla ole tällöin takana täyttä voimaa toteutuakseen.

Ole siis oma motivaatiosi. Mitä tahansa aiot tehdä, katso että olet täysillä sitä tekemässä. Mitä ikinä tavoittelet, ole itsesi puolella ja seiso itsesi takana, niin olet lähempänä onnistumista. Kun motivaatio lähtee sinusta, ei kukaan toinen voi seistä enää tavoitteesi tiellä. Ollaan oma motivaatiomme kaikessa, niin pienessä kuin isossa, juhlassa tai arjessa. Pidetään jalat maassa, mutta tavoitellaan tähtiä 🖤

pst. Toivon uskallusta tähän joulukuiseen päivään ja omien vanhojen rajojen ylittämistä. Ei voi koskaan tietää, mitä päivä tuo tullessaan ja mikäs olisikaan sen ihanampi ajatus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *