Terveen itsekäs Joulukalenteri

18. Luukku

Joulun aikaan mieleen palaa lapsuus, muistot ja muutenkin kauniit ja herkät asiat menneisyydestä. Toki ne ikävämmätkin hetket, mutta pääasiassa ne, joista saa tänäkin päivänä lämpimän tunteen niitä miettiessä. Mikä hetki/muisto/asia palaa aina yhä uudelleen sinun mieleesi näin joulunaikaan?

Itselläni hyvin lämpimänä asiana mielessäni ovat ala-asteen joulujuhlat. Asuin lapsuuden pienessä kylässä, jossa 1.-6. luokalla oli yhteensä noin 30 oppilasta eli puhumme nykymittarilla hyvin pienestä kyläkoulusta. Jo muutama kuukausi ennen joulua alettiin harjoitella joulunäytelmiä sekä joululauluja, jotka sitten joulujuhlassa esitettiin.
Tunnelma juhlassa oli tunnelmallisen hämärä, kuusenvalojen, kynttelikköjen ja kynttilöiden valaistessa luokkatilaa. Luokan etuosaan oli tehty pulpettien avulla iso lava ja muuten luokka oli täynnä penkkejä, jotta kaikki halukkaat kyläläiset pääsevät joulujuhlaan mukaan. Vaikka kylällä järjestettiin monenmoisia tapahtumia ympäri vuoden, niin kyllä joulu yhdisti tämän pienen kylän yhdeksi perheeksi yhden illan ajaksi. En muista, että koskaan tunnelma olisi ollut yhtä juhlava, kuin silloin kun hämärässä luokkatilassa koko kylä nousee seisten laulamaan Maa on niin kaunis- kappaleen viimeistä säkeistöä ja sen jälkeen toivottaen toisilleen joulun rauhaa.

Muistot tekevät meistä meidät. Älä aliarvioi muistojen tärkeyttä. Hyvät ja huonot muistot ovat molemmat olleet rakentamassa meistä juuri tällaisia ja saamme olla jokaisesta kiitollinen. Joskus niiden opin tajuaa kuitenkin vasta paljon myöhemmin. Mieti sinulle tärkeimpiä muistoja ja pohdi miten ne ovat vaikuttaneet sinuun ja miten mahtavat näkyä sinussa tänä päivänä.

Pst. Toivon, että tämä joulu tulee jäämään sinun muistoihisi erityisen hyvänä ja lämpimänä 🖤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *