Me, Myself and I

Vuotta 2020 kohti

Säästökuurijaherkkumuuri. Tämä sanahirviö tulee olemaan tammikuun ohjenuorani. Tai no oikeammin vasta alkaen 6.tammikuuta maanantaina, sillä kuka rehellisesti pystyy alottaa herkuttoman elämän 1.1, varsinkin kun se on keskiviikko ja varsinkin kun uudesta vuodesta takuuvarmasti jää liian paljon hyvää syötävää. En minä ainakaan. Siksi annan itselleni armonaikaa 6.1 asti. Sitte nääs lähtee!

Lupaukset, joita itselleni ensi vuodelle teen on jatkaa terveen itsekkyyden etsimistä, olla arjessa enemmän läsnä rakkailleni sekä panostaa kahdenkeskiseen aikaan puolisoni kanssa. Sitten nämä kurimukset, jotka ainakin alkuvuoden ovat kiusanani eli säästäminen sekä iki-ihana laihduttaminen. Kerronpa näistä nyt hieman enemmän.

Säästäminen. Olen kova stressaamaan kaikesta, mutta erityisesti rahasta. Kun jäin kesäloman kautta äitiyslomalle, en pystynyt enää eri vuoroja tehden vaikuttaa kuukausipalkan suuruuteen, vaan ensin olin äitiyspäivärahalla ja nyt vanhempainpäivärahalla, joka on äitiyspäivärahaakin pienempi. Vaikka rahallisesti ei mitään hätää olekaan, niin haluan silti mahdollisimman pitkään pystyä rahoittamaan oman arkeni ja vasta kotihoidontuelle jäädessä mahdollisesti turvautua mieheni apuun. Opettelua tulee olemaan siinäkin, sillä harvassa on ne kerrat, kun olen rahallisesti pyytänyt keneltäkään apua.

Tästä aiheesta voisi kirjoittaa toooooodella pitkästi, mutta miten tämä liittyy säästöhaasteeseen on se, että kun rahat kuulle on ennakkoon määrätty ja haluan säästöön tietyn summan kuussa, niin joulukuuhan kusahti niin sanotusti rantakiville tämän säästämisen suhteen, kuten joka vuosi. Tarkoittaa tämä sitä, että tammikuun säästämällä ja pidättäytymällä kaiken turhan ostelusta, otan joulukuun menetetyt kahisevat takaisin tilille kasvamaan pikku senttejä. Ruoasta, lapseeni tai koiraani menevistä euroista en tingi vaan kaikesta omista turhista ostoksista, herkuista jne. Ja tämähän sopii loistavasti yhteen laihduttamisen kanssa, sillä en todellakaan halua tuhlata rahaa tämän koon vaatteisiin, vaan sitten helmikuussa voi ostaa hyvillä mielin jo (tietenkin) laihtuneelle kropalleni sopivia vaatteita. Pelkkää plussaa siis.

Ja tämä vimonen, muttei todellakaan vähäisin lupaus ensivuodelle eli laihduttaminen on nyt jos koskaan tapahtuva. Laihduttamisella on toki myös hiukan pinnallisempi motiivi eli haluan näyttää hyvältä. Kukaan ei varmasti voi väittää etteikö oma peilikuva voi vaikuttaa itsetuntoon. Ja minulla se on ainakin viime vuosina vaikuttanut ja ihan vaan siitä syystä kiloja on tullut, kun ruoka on vaan ihan saatanan hyvää.

Nuorempana tai oikeastaan siihen asti kunnes tapasin miekkoseni, olin aika solakka naikkonen, mutta kävi klassiset ja otimme molemmat kivat rakkauskilot kantaaksemme ensimmäisen vuoden aikana. Enemmän tai vähemmän olemme niitä yrittäneet saada lähtemään maailmalle, muille lanteille keinumaan, mutta aina se sohva ja se pirun pippuridippi sipseineen on vetänyt takaisin sohvan nurkkaan nauttimaan. Kun on aina ennen ollut laihantytönidentiteetti ja kun viime aikoina on katsonut kuvia, joissa ei ole itseään tunnistaa, niin alkaa jo motivaatio laihduttamiseen löytyä. Ja vaikka sitä sanotaan, että kamera lisää viisi kiloa, niin missä mättää, kun näyttää siltä, että koko prisman kameravalikoima on tähdätty kuvaamaan parempaa poskeani. Naaman, ei takamukseni senkin pervo.

Syvällisempi motivaatio on myös tällä kertaa mukana siivittämässä tavoitetta kohti onnistumista, sillä ensinnäkin haluan pysyä kunnossa, jotta kykenen leikkimään ja ulkoilemaan lasten kanssa vielä vuosienkin päästä. Ja ei, se ei ole tämän hetken ongelma, ettenkö siihen pystyisi, mutta en halua todistaa sitä, että ruoka alkaa maistumaan vieläkin paremmin ja kiloja kilahtaa lanteille tasaiseen tahtiin, joten parempi pysäyttää tämä ruokaruletti nyt. Myös raskausaikana todettu raskausdiabetes on suuressa roolissa siinä, että haluan minimoida riskit, joita liittyy ylipainoon, sillä mikäli pystyn esim. diabeteksenkin syntyyn vaikuttaa omilla valinnoillani, haluan sen tehdä. Ja kovasta ylipainosta ei tässä kohtaa ole kyse, mutta nämä jo kerätyt kilot vaikuttavat itseeni sen verran negatiivisesti, että olen valmis niistä luopumaan, vaikka ne eivät varmaankaan luovu minusta kovin helpolla.

En kuitenkaan aio alata loppuelämän kurjuusdieetiille, vaan otan tehokkaan herkuttoman vuodenalun, jonka jälkeen sallin itselleni herkkupäivät vähitellen. Sillä herkkupäivät tulevat olemaan myös lapselleni varmasti viikon kohokohtia, joten olisi varmasti myös suotavaa että vanhemmatkin edes suunnilleen pystyisivät niihin. Fazerin makeiskampanjan mainoslause siitä, että aikuinen voi itse päättää herkkupäivänsä on tarkoittanu kohdallani, että herkkupäivä on ollut miltei joka päivä. Varsinkin synnytettyäni olen ollut itselleni hyvinkin salliva herkkujen suhteen. Olen ansainnut herkut ihan vain sen vuoksi että synnytin, koska perjantai, koska tiistai tai ihan vain koska mä voin.

Aina kun olen katsellut laihdutusohjelmia(ne on parhaita! Ja himoiten katson aina myös ”olet mitä syöt” laihduttajan viikon ruoista koottua pöydällistä ja mietin mitä niille ruuille tehdään.) Olen rehellisesti hiukan naureskellut niille, jotka tv kameran edessä eivät saa muutosta aikaan, sillä itse koen sen niin suurena paineena perskarvoissa, että pakkohan siinä on laihtua kun kansa seuraa popparikulho kädessä. Siksi ehkä myös julkistan oman laihdutustavoitteeni näin blogissa, jotta saan niskaani edes pienen paineen ja jäisi edes joka toinen suklaa syömättä, sillä pakko. Nyt loppuu tämä salliva elämäntapa. Olen ansainnut herkut kyllä, mutta olen myös ansainnut terveellisen, toivon mukaan pitkän elämän ja toimivan kropan ja nyt on aika tehdä työtä sen eteen. Tai oikeastaan 6.1 on aika! Mutta here I come!

Mitä lupauksia sinulla on uudenvuoden varalle?

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *